Vuoden Timmiläisestä martoonariksi!

Matkani maratoonariksi 😊

Aluksi kerron vähän itsestäni ja urheilutaustoistani ja siitä miten ihmeessä löysin itseni 2.9 Kuopio maratonin lähtöviivalta, edessä  42, 195 kilometriä juoksua?!

Olen siis keski-ikäinen kolmen lapsen äiti ja käytännössä koko ikäni olen Suonenjoella asunut. Urheilu on tavalla tai toisella kulkenut mukanani koko elämän, välillä enemmän ja välillä vähemmän. .jos ei mitään muuta niin koirien kanssa lenkkeilyä. Pienenä tyttönä kävin Vasaman viikkokisoissa, jossa kesällä yleisurheiltiin ja talvella hiihdettiin. En minä mitään treenannut, vaan peruskunto haettiin pihapeleistä, sen verran on kuitenkin tuota kilpailuviettiä luotu, että veri veti kisoihin. Ala-asteen lopulla innostuin sitten pesäpallosta ja oltiin muuten hyvän lapsuudenystäväni kanssa ainoat tytöt Vasaman pesisjoukkueessa sen alkumetreillä, se oli kyllä kiva peli silloin ja on sitä myös edelleen. Ylä-asteella ei paljon urheilu kiinnostanut, eli siinä oli sellainen kolmen vuoden lepotauko, mitä nyt sitä koiran lenkkeilytystä. Ylä-asteen jälkeen olin vuoden Tukholmassa, jossa ensimmäistä kertaa innostuin punttisalista ja sieltä kotiuduttua ja ammattiopintojen aikana urheilu oli pääsääntöisesti punttisalia tai jotain jumppatunteja. Sitten -96 läksin Bostoniin vuodeksi ja siellä  innostuin juoksusta enemmälti, oikeastaan olosuhteiden takia, koska veljeni tullessa minua moikkaamaan ameriikan vuoden lopulla hän sanoi ensimmäisenä lentokentällä, että enpä ollut tuntea, kun on jenkkilän herkut kerääntyneet pikkusiskon vyötärölle. No juoksemallahan ne suli nopeasti pois ja kätilöopinnot aloitin ihan entisissä mitoissa Bostonista kotiuduttua. Valmistumisen jälkeen alkoi sitten tietysti lapsia tulemaan kolmen vuoden välein ja kolmannen jälkeen arvelin, että pitäisiköhän noista raskauskiloista viimeinkin päästä eroon, joten otin entiset konstit käyttöön ja aloin juosta taas enemmän ja osallistuin ensimmäiselle puolimaratonille  Kuopiossa 2010, aika 2.11. Vuonna 2014 palasin taas punttisalin hikiseen maailmaan, kun kuntokeskus Timmi rantautui Suonenjoelle, siellä treenasin vähän lihaskuntoa ja toisen puolikkaan juoksin kaksi vuotta sitten, aika parani mukavasti, ollen 1.52. Treenasin maratonille ihan itsekseni, joten aikaan olin todella tyytyväinen ja ajatteli silloin, että JOS joskus juoksen täyden matkan teen sen New York:ssa ja treenaan jonkun asioihin perehtyneen kanssa… No elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee 😊ja hyvä niin.

Tänä keväänä ilmoittauduin Timmin juoksukouluun, osaksi, koska juoksu, jota oikeasti rakastin ja joka on kuitenkin kuulunut elämääni tavalla tai toisella oli jäänyt crossarien, rykäsyjen ja hiittien vuoksi miltei unholaan. Ei niissäkään mitään vikaa ole, mutta jotenkin kaipasin vaihtelua. Toinen syy oli se, että oli ihan superkivaa alkaa treenata jotain tavoitteellisesti ja ammattilaisen ohjeistuksella ja hyvässä porukassa. Melkein sain myös ukkokultani houkuteltua mukaan projektiin, mutta se tyrehtyi ensimmäiseen kertaan…oisko suuri akkavalta säikäyttänyt, en tiedä.  Juoksukoulu ryhmässä oli siis naisia ja jokaisella oli erilainen juoksutausta ja jokainen asetti ensimmäisellä kerralla (7.4), ne omat tavoitteet. Minun tavoitteeni ei (yllättäen) ollut ihan täysin selvä… Mietin aluksi puolikasta aikaan 1.45, eli seitsemän minuuttia parannusta entiseen, mutta aika pian aloin ajatella, että entä jos kokeilisin sitä kokonaista, kun nyt kerta juoksukoulussa ollaan. No tavoitteesta keskustelin juoksukoulun skoutsin eli Annin kanssa ja muutaman sana myös Tuomaksen kanssa ja heidän näyttäessään vihreää valoa oli uusi tavoite asetettu ja ruvettiin todenteolla treenaamaan uusi tavoite kirkkaana mielessä. Anni teki hyvän ohjelman, jota seuraamalla oli helppo edetä. Yhteistapaamisia oli joka toinen viikko ja NE OLI KIVOJA, vaikka työni vuoksi en ihan jokaiseen pystynyt osallistumaan, lisäksi meillä oli ja on edelleen whatsup- ryhmä, jossa sai jakaa treenikokemuksia, kysyä vinkkejä tai hakea vertaistukea, kun ei aina kulkenut. Juoksukoulun aikana tuli kilometrejä noin 621, mutta ihan joka lenkillä ei Polar mittari ollut mukana. Tehtiinhän juoksukoulussa muutakin, kuin juostiin. Ohjelmassa oli lihaskuntoharjoittelua, joka oli suunniteltu juurikin juoksijoille, kehonhuoltoa ja tietysti myös vähän niitä ruokavalioasioita tai oikeastaan miten tankataan, kun pitkää matkaa lähdetään juoksemaan. Lisäksi kävin ahkerasti Fysiokulmassa Jetsosen Anjan käsittelyssä huollattamassa lihaksiani.  Kesä menikin sitten hyvin pitkälle juostessa pitkin maita ja mantuja eli siinä mielessä ihan kiva, kun ei ollut hellettä. Pisin lenkki jonka kesällä juoksin oli 25km ja siitä eteenpäin  jokainen kilometri oli voitettu kilometri, minkä maratonilla juoksin. ☺

Eihän se juoksu aina ollut yhtä auringonpaistetta ja sen kulkuun vaikutti monet asiat ja itsellä ainakin äidin sairastaminen, sairaalahoito ja menehtyminen heinäkuussa aiheutti  henkistä stressiä, joka vaikutti mm. siihen, että toisinaan lenkkien aikana sykkeet paukutti välillä aika korkealla ja juoksu tuntui raskaalta. Ihminen, kun on kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toisaalta taas pitkät juoksulenkit oli myös terapeuttisia ja ajatukset oli niiden aikana poissa sairaalasta ja voi miten hyvä olo tuli, kun kesän edetessä jaksoi aina vaan pidempiä matkoja. Lenkkien pidentyessä alkoi kuitenkin tulla jalkakipua, joka muistutti oireiltaan hermopinnettä, samainen vaiva oli minulta leikattu toisesta jalasta aiemmin. Silloin alkoi mustia pilviä ilmestyä maraton-unelmani ylle. Jokainen, joka on joskus hermokipua kokenut voi kuvitella, että maraton ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä. Onneksi olen pysynyt hyvissä väleissä entisten koulukavereiden kanssa ja uskalsin kääntyä yhden hyvinkin ammattitaitoisen fysioterapeutin puoleen kysyäkseni apua vaivaani, sillä en nähnyt vaihtoehtona sitä, että en lähtisi maratonia yrittämään! Itsepäinen (tyhmä), kun olen. No sain juoksukenkiini uudet pohjalliset ja voi mikä onnentunne, kun pinnetila helpotti ja juoksu jatkui.

Muutama viikko ennen h-hetkeä vissiin myös terve järki alkoi minua puhutella, sillä tietysti olin lukenut netistä kaikki kauhuskenaariot, mitä maratonin aikana voi tapahtua ja olin ihan PANIIKISSA!!! Kuvittelin jo mielessäni miten varpaankynnet irtoilevat, suoli tyhjenee molemmista päistä juoksun aikana, maha kramppaa, lihakset kramppaa ja saan vielä sydänkohtauksen. Mietin, että onko tässä mitään järkeä? Viimeisellä yhteistunnilla, jossa olin mukana, nämä ajatukset kuitenkin siirtyivät taka-alalle ”vertaistuen” avulla ja sillä, että juoksu kulki ihan kivasti eikä kivuista ollut tietoakaan. Ja viimeisellä viikolla ihan parasta oli, kun sai tankata hiilaria melkein mielin määrin. (se vaihe taisi jäädä vähän päälle…)

Sitten koitti Lauantai 2.9!! Aamulla  kello oli hyvissä ajoin soimassa ja ihme kyllä kisajännityksestä huolimatta takana ihan hyvät yöunet. Aamiaiseksi kauraleipää, kaurapuuroa ja kahvia, sitten alkoi varpaiden teippaus, ettei tule hiertymiä (jalkahoidossahan toki kävin alkuviikosta kovettumat yms. poistamassa), vaseliinia kaikkiin mahdollisiin paikkoihin mihin pystyin hiertymiä kuvittelemaan, kylmägeeliä jalkoihin ja juoksukamat päälle, koirien kanssa aamukävely ja sitten klo. 8 Volvon nokka kohti Kuopiota, matkalla kävin Annin hakemassa kyytiin. Kisapaikalle Kuopio hallille saavuimme hyvissä ajoin ja porukalla kävimme numerot hakemassa, sitten vielä vähän hiilaria ja energiageeliä, hyvä lämmittely Annin ohjauksessa, viimeiset tsempit kaikille ja startti klo. 11. Alkuun läksin viiden tunnin jäniksen mukaan ja siinä pysyttelin 12km, juoksu tuntui kuitenkin sen verran hyvältä, että kiristin hieman vauhtiani ja oikeastaan kuuntelin kroppaani, enkä niinkään tuijottanut sykemittaria. Eka puolikas tuntui helpolta ja toiselle puolikkaalle lähti mukaan henkilökohtaiseksi jänikseksi hyvä ystäväni ja siinäpä sitten rupatellessa matka jatkui. 26 kilometrin kohdalla ajattelin, että tästä eteenpäin kaikki on uutta, koska aiemmin en tällaista matkaa ollut juossut ja ei ole minkäänlaista ennakkotietoa, miten jaksan. Hyvältä tuntui ja matka jatkui tasaisella vauhdilla. Matkan aikaisesta tankkauksesta sen verran, että ensimmäisen puolikkaan aikana join tankkauspisteillä, joita oli neljän kilometrin välein, vain vettä. Joka tunti otin yhden glukoositabletin ja energiageelejä taisi mennä kolme kappaletta koko maratonin aikana. Toisella puolikkaalla tankkauspisteillä otin vettä+ urheilujuomaa, suolakurkuista imeskelin suolat, mutta sylkäisin sitten kurkut pois (tämä oli yhden kokeneen maratoonarin neuvo, mahaan ei kannata ylimääräistä niellä), loppukilometreillä otin muutaman suolakeksin ja rusinoita juomien lisäksi.

30 km:n rajapyykki tuntui aika hienolta ja juoksu kulki ihan ok. Juoksukeli oli ihan huippu +17 ja puolipilvistä, 35 kilometriä ja edelleen tuntui hyvältä, vähän kävi mielessä, että milloinkahan se, niin monessa juoksublogissa mainittu henkinen muuri tulee… Ei sitä tullut ollenkaan, 39 kilometrin kohdalla, kyllä ajattelin, että onneksi ei ole enää, kuin kolme kilometriä. Jalat rupesivat olemaan melkoisen väsyneet kauttaaltaan, mutta ei mitään tiettyä kipeää kohtaa. Muutama kilometri ennen maalia bongattiin edessä naisjuoksijan selkä ja siitä tietysti oli pyrittävä ohi 😊 ,henkilökohtainen tsempparini kiristi askeltaan ja sanoi, että nyt ala tulla, tuosta mennään ohi! Ohi mentiin ja maaliin saavuin ajassa 4.45!!! IHAN MAHTAVAA, itkuhan siinä tuli, kun juoksukoululaiset olivat vastassa. Jalat jäykistyi melko nopeasti, mutta palauttava hieronta helpotti hieman ja oli vielä superkomea hierojakin.

Vaurioista sen verran, että varpaat oli melkoisen kärsineet ja etenkin kynnet oli todella kipeät, rakkoja tuli hyvästä ennakkovalmistelusta huolimatta ja suihkuun mennessä myös huomasin, että nivuset oli hiertyneet auki (en sitten sinne sitä vaseliinia älynnyt laittaa). Muuten ei mitään ihmeitä. Aika pian aloin jo miettiä, että missäköhän seuraavan kerran juoksisi…Tukholma, Helsinki ainakin varteenotettavina vaihtoehtoja. Päivän päätteeksi suunnattiin vielä juoksukoulun porukan kanssa korvaamaan menetettyjä kaloreita ravintola Ehtaan. Hyvän ruuan jälkeen väsyneenä, mutta onnellisen kotia kohti ja illalla ei tarvinnut unta houkutella.

Olkoon tämä maratoni äidin <3 muistolle, kiitos kuntokeskus Timmin juoksukoulu, ilman tavoitteellista treenaamista ja hyviä treenikamuja ois jääny ehkä juoksematta tai ainakin vauriot olisi olleet suuremmat. Viikko juoksun jälkeen alkoi varpaankynsiä irtoilemaan ja pidin parin viikon juoksutauon. Eilen (16.9) kävin ensimmäisen hölkkälenkin ja hyvältähän se tuntui, raikkaasta syksyisessä vesisateessa. Toivotan aurinkoista syksyä kaikille Timmiläisille, hymyillään kun tavataan.

  • Sanna Karhunen

Sohvaperunasta kympille->

Sohvaperunasta kympille

 

Liikunta ei koskaan ole ollut mitenkään isossa roolissa mun elämässä. Inhosin koululiikuntaa, koska en ollut siinä hyvä, ja aikuisiällä liikkumiseni on koostunut lähinnä ulko-ovelta autoon kävelystä. Olen minä sitä yrittänyt, ja välillä jaksanut innostuakin pariksi kuukaudeksi esim salilla käymisestä tai lenkkeilystä. Timmin aukaistua kuntosalin ovet, olen ehkä käyttänyt 3 x 10 kerran kortin sinne näiden vuosien aikana. Otin minä pari vuotta sitten jopa muutaman juoksuaskeleenkin, tai hölkkäystä se lähinnä vauhdin puolesta oli, mutta talven tuloon loppui sekin yritys.

 

Työssäni istun tai seison paljon toimistolla, neukkareissa palavereissa ja asiakkaiden luona. Ja ajan paljon autolla. Ja ei tässä nuoremmaksikaan enää muututa. Kyllähän se aina mielessä kävi, liikunta ja omasta kropasta huolehtiminen. Peili ja vaatekaappikin siitä jotain vihjailivat. Mutta laiska mikä laiska, aina on helppoa syyttää aikapulaa tai huonoa säätä tai varusteiden puuttumista tai nuhaa tai milloin mitäkin. Totuus kuitenkin oli että en vaan löytänyt itsekuria, motivaatiota tai liikunnan tuomaa iloa.

 

Sitten näin Timmin mainoksen juoksukoulusta. Ja mietin että siinähän se ratkaisu voisi olla. Kunnon valmentaja ja tsemppaava porukka. Aikataulu ja ohjelma, joka ei kuitenkaan ollut liikaa sidottu tiettyyn aikaan ja päivään ja voisi onnistua epäsäännöllisen ja liikkuvan työn kanssa. Tavoitteellista ja ohjattua eikä omaa epämääräistä juoksentelua. Eihän tässä voi mitään hävitäkään? Vielä kun osallistumismaksun sai maksettua työpaikan liikuntasaldoilla, jotka oli jo käytön puutteessa vanhaksi menossa. Ei muuta kun mukaan vaan!

 

Eka kokoontumisella tuli kyllä vähän sellainen fiilis että kuulunko mä tähän porukkaan lainkaan. Kaikilla tuntui olevan kilometrien mittainen liikuntahistoria ja peruskunto ihan eri luokassa kun mulla. Mutta kerrankin en vähästä lannistunut, ja päätin olla vertaamatta itseäni muihin, ja keskittymään vaan omaan juttuuni. Ja onneks jatkoin, tää porukka (ja koutsi Anni) on ollut ihan mahtava. Kaikkia kehutaan ja tsempataan, jaetaan kokemuksia lenkkareista, hierojista, kompressiosäärystimistä, sykemittareista. Valitetaan porukalla kipeistä pohkeista ja nilkoista ja penikoista ja mitä näitä nyt on. WhatsApp ryhmä täyttyy syke-ja vauhtikäppyröistä aina lenkkien jälkeen. Yhteislenkeillä ylsin aina parempiin suorituksiin mitä itse odotin.

 

Alussahan se kehitys oli huimaa. Jos eka lenkeillä piti kävellä vähän väliä että sai sykkeet pysymään tarpeeks alhaisella, niin ei menny montaa viikkoa kun juoksemaan pystyi jo useamman kilsan. Ohjelmassa oli 3-4 lenkkiä viikossa, ja sitähän koitettiin orjallisesti noudattaa. Kunnes jalat teki totaalisen tenän tuossa juhannuksen alla. Oli niin jumissa että ei meinannu kävelystäkään tulla mitään. Sit pidetään taukoa, rullataan, hierotaan ja haetaan fyssarilta apua kengän valintaan ja jalan asentoon.  Reilu 3 viikon tauko juoksemiseen, uudet lenkkarit ja uusi startti. Nyt vähän rauhallisemmin, jätin suosiolla lenkkejä väliin tai korvasin pyöräilyllä (ostinhan mä maastopyöränkin kesäloman päätteeks..). Opin myös luottamaan omaan fiilikseen ja siihen että pitää myös palautua. Ja mulla se palautuminen ei onnistunut yhdellä välipäivällä, joten turha kuvitellakaan juoksemista 4 kertaa viikossa. Säädin siis sitä ohjelmaa vähän oman jaksamisen, työaikataulujen ja jalkojen kunnon mukaan.

 

Nyt alkoi olla kaikki kondiksessa, kuukausi koitokseen! Tiesin jo pystyväni juoksemaan 10km, oli enää kyse siitä mikä on aika. 70min oli paras aika harkkalenkeillä, ja tuntia lähdin tavoittelemaan. Luotin aika vahvasti siihen porukan voimaan vauhdin ylläpidossa, ja tiesin myös että startti pitää ottaa reippaalla vauhdilla koska loppumatkalla olevat ylämäet tulevat varmasti syömään voimia ja vauhtia.

 

No kuinka siinä sitten kävi? Loistavastihan siinä kävi, ylitin kaikki omat odotukset. Aika 57min56s, jalat kestivät hyvin ilman minkäänlaisia oireita ja fiilis oli mahtava. Olihan ne tiukkoja ne viimeiset kilometrit, mutta sain vielä puristettua itsestäni loppukirin viimeiselle puolelle kilometrille. Ja vielä hallin rataosuudella Annin kirittämänä niin kovaa kuin jaloista lähti! Ja siltä näytti sykkeetkin, en ole koskaan niin korkealle niitä saanut :) Mun mielestä aikakin oli loistava, kun miettii että olen juossut elämäni ensimmäisen 10km lenkin kesäkuun alussa juoksukoulun yhteislenkillä, ja silloin aika oli jotain 74 minsaa :)

 

Ja mitäs sitten seuraavaksi? Aika näyttää. Nyt ainakin tuntuu että on löytynyt se hyvä fiilis liikkumiseen yleensä. En usko että musta edelleenkään mitään maratoonaria tulee, mutta kyllä mä uskon että näitä 10km lenkkejä ainakin käyn juoksemassa. Ensimmäisellä ryhmäliikuntatunnillakin jo kävin, ja 1.10 Osmon hölkän 10km on pohdinnassa. Sain tältä ryhmältä ja Annilta uskomattoman paljon tsemppiä ja luottamusta omaan tekemiseen, ja myös vinkkejä siihen miten sitä liikkumista ylipäätään kannattaa harrastaa, sitä teoriaa kaiken takana. Sehän se oli mun tavoite, peruskuntoa ylläpitävää liikkumista osaksi normaalia arkea. Ja välillä itsensä ylittämistäkin, jotta se kunto kasvaisikin. Ja kun liikkuu, niin saa sitten hyvällä omallatunnolla myös syödä hyvin ja reilusti :)

 

Kyllä kannatti lähteä tähän touhuun mukaan!

 

Kerttu Varvia

Timmi juoksee!

Timmi juoksee!

(Anni Vikla, ohjaaja )

On ollut Timmin ensimmäinen juoksuryhmä, jonka kanssa olemme treenailleet noin neljän kuukauden ajan tavoitettamme varten. Toiminta käynnistyi toukokuun alussa ja treenauksen päätavoitteena meillä on ollut Kuopio maratonilla (2.9.) erilaiset matkat ja erilaiset aikatavoitteet. Nyt, kun homma on saatu pakettiin, on hyvä hetki kertoa miten hommat ovat sujuneet ja miten niiden tavoitteiden kanssa sitten oikein kävikään!

Juoksuryhmään mukaan lähteneiden treenitausta ja lähtötaso oli vetäjän näkökulmasta kirjava. Mukana ryhmässä oli niitä, ketkä ovat juosseet ja treenailleet enemmänkin jo ennen juoksuryhmään tuloa, sitten toisessa päässä ne ketkä lähtivät ryhmään mukaan käytännössä nollista eli takana enemmänkin satunnaista ja vähäistä liikuntaa, ja ehkä jokunen ryhmäläinen sitten tältä väliltä. Alkuviikkojen aikana ilmassa oli havaittavissa alkuun liittyvää jännitystä, myöskin ehkä epäilyksiä omista mahdollisuuksista ja treenien sujumisesta, aikatauluista ja omasta motivaatiosta sekä sen säilymisestä.   Jännityksistä huolimatta yhteistä kaikille jo tässä alkuvaiheessa oli kuitenkin selkeä innostus ja asiaan sitoutumisen fiilis, hyvä asenne ja tahtotila ruveta hommiin. Tämä oli todella hienoa huomata ja kaiken kaikkiaan paras lähtökohta lähteä eteenpäin.

Treenien ohjelmoinnit syntyivät juoksijoiden taustojen ja tavoitteiden perusteella. Ohjelmoinnit ja rungon treeniohjelmalle laati vetäjä, mutta matkan varrella ohjelmoinneissa on toki tapahtunut pientä elämistä ja muokkaamista, mitä sitten ryhmäläiset ovat itse tehneet omaan elämäntilanteeseen sopivammaksi. Ohjelmoinneissa ja treeneissä painotimme ensimmäiset kaksi kuukautta ihan peruskestävyyden kehittämistä, jolloin treenit tapahtuivat pääsääntöisesti aika kevyellä tasolla, ollen ehkä enemmän sitä peruslenkkiä ja tasavauhtisempaa menoa. Nyt viimeiset kaksi kuukautta ennen tavoitetta on painotettu peruskestävyyden ohella vauhtia ja vauhtikestävyyttä, jolloin treenit ovat muuttuneet astetta kovemmiksi. Ideana on ollut kuitenkin läpi harjoittelun, että teemme eri tehoilla toteutettuja erilaisia lenkkejä ja erilaisia harjoituksia. Juoksu on parhaillaan hyvin monipuolista treenaamista ja tällä tavoin on pyritty saamaan ryhmäläisille tuntumaa juoksuharjoittelun monipuolisuuteen ja tuomaan ryhmäläisille ideoita myös omaan tulevaisuuden harjoitteluun.

Treenit toteutuivat pitkälti ohjelmoinnin mukaan, niin että meillä oli yhteistreenejä matkan varrella melkoinen liuta ja sitten loppu harjoittelu tapahtui jokaisen omaan elämään sopeutuvan aikataulun mukaisesti. Erityisesti yhteistreeneissä teimme kovia treenejä, koska ryhmässä on voimaa ja juoksuryhmään muodostunut hyvä yhteishenki ja tsemppi fiilis helpottivat kovien treenien tekoa. Yhdessä saimme kovista treeneistä enemmän irti ja se kyllä näkyi, aivan huippu tsempillä tehtyjä treenejä joka ikinen kerta. Kovissa treeneissä tehdyt itsensä voittamiset ja omatoimisissa treeneissä sujuneet lenkit ja harjoitukset antoivat hyvää fiilistä ja uskoa jatkaa harjoittelua satunnaisista huonoista päivistä ja epäilyksistä, jopa epätoivon hetkistä, huolimatta. Voinkin kehua ryhmäläisiä kyllä hienosta tsempistä ja sitkeästä harjoittelusta, vaikka kaikki ei mennytkään ehkä ihan putkeen…

Haasteita tälläkin matkalla on kohdattu ja kyllähän sitä neljään kuukauteen ja tällaiseen porukkaan paljon mahtuukin. Haasteet ovat näyttäytyneet ryhmäläisille ehkä ennen kaikkea erilaisina vaivoina. Vaivoihin on kuitenkin saatu hoitoa ja huomiota, ja täten hommat ovat jatkuneet vaivat huomioon ottaen ja tarvittaessa harjoittelua muokaten. Haasteena voisi pitää myös silloin tällöin rakoillutta harjoittelumotivaatiota. Harjoittelumotivaation rakoileminen ja huonot päivät kuuluvat tietyllä tavalla mielestäni luonnollisesti tavoitteelliseen treenaamiseen. Treenaaminen ei parhaimmillaankaan ole ainaista ilotulitusta ja huippu treenejä, oleellista on se miten tuohon itse suhtautuu, heittääkö pyyhkeen kehään vai toteaako että hommat jatkuu vaikka joskus onkin huono päivä.  Erittäin ymmärrettävää se on silloin vielä, kun on ylimääräistä vaivaa.

Parasta ryhmässä on näin vetäjän näkökulmasta ollut tekemisen meininki ja hyvä yhteisfiilis sekä ryhmäläisten kehittyminen, jota voi tarkastella tietysti ihan fyysisen kunnon kehittymisen kautta, mutta myös ahaa elämyksinä ja henkisenä kasvuna. On ollut mahtavaa huomata miten ryhmäläisten kunto on kehittynyt ja sen myötä ryhmäläiset ovat ehkä esimerkiksi juosseet matkan, joka on aikaisemmin tuntunut mahdottomalta ajatukselta tai ovat jaksaneet juosta pitkiäkin matkoja kovempaa vauhtia kuin koskaan aikaisemmin. Huomata, miten ryhmäläiset ovat peilanneet juoksuryhmän aikaista harjoitteluaan esimerkiksi aikaisempaan tekemiseen ja saaneet tätä kautta toivottavasti jotain uutta omaan tekemiseen ja niitä ahaa elämyksiä. On ollut hienoa nähdä, miten aikaisemmin ehkä ennen mukavuusalueellaan liikkuneet ihmiset ovat uskaltaneet omissakin treeneissä haastaa itseään uudelle tasolle. On ollut mahtavaa nähdä miten tavoitteellinen treenaaminen on hyvällä suunnittelulla tullut osaksi jokaisen arkea, vaikka kaikilla on omat kiireensä, työt, perheet ja arjen pyöritys. Ennen kaikkea on ollut mahtava nähdä liikunnan riemun löytyminen ja se mahtava fiilis mitä onnistunut liikunta parhaimmillaan on niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Noh mites meille sitten kävi niiden tavoitteiden kanssa…

Maraton päivä alkoi meidän ryhmän osalta kyllä hyvin jännittyneissä tunnelmissa. Itse juoksutapahtuma oli jo pelkästään jännittävä, mutta meillä myös lisäjännitystä toi muutaman kohdalla se, että kestääkö jalat maaliin asti. Olimme hyvissä ajoin paikalla hiomassa strategioita ja valmistautumassa juoksuun. Hyvällä tsempillä siirryimme lähtöviivalle. Puolimaraton ja maraton starttasivat yhtä matkaa liikkeelle (10 km juoksijana Kerttu lähti liikkeelle vasta klo 13), joten ryysis lähtöalueella oli melkoinen.  Strategiana meillä oli kaikilla lyöttäytyä jonkun aikajäniksen matkaan (jänis-juoksijoilla on joku tavoite aika jota silmällä pitäen he vetävät reitin läpi tiettyä vauhtia ylläpitäen).  Osalla tämä onnistui hyvin, mutta esimerkiksi 1.45 ja 2.00 jänikset lähtivät tosi kovasti liikkeelle ja näiden kohdalla jänis-strategia ei toteutunut ihan täydellisesti.

Juoksujen yksityiskohtaiset selostukset jääköön juoksijoille itselleen kerrottaviksi,  mutta matkan varrelle mahtui kokonaisuudessaan huippuhetkiä ja sujuvaa juoksua, jokunen vaikeampikin hetki, jokunen ärräpää, hyvää musaa ja fiilistä, kasa huonoksi todettuja pahvimukeja ja monen monta hikipisaraa. Reitti todettiin yhteen ääneen rankaksi monien mäkien ja jatkuvan asfaltin takia, joten sitäkin hienommalta tuntui, kun kaikki meistä selvisi maaliin.  Josko ryhmäläisillä oli ennen juoksua epäilyksiä liittyen omaan suoritukseensa ja sen onnistumiseen, niin ne epäilykset kaikki ryhmäläiset jättivät matkan varrelle. Huikeita itsensä haastamisia ja voittamisia tarjoili meille Kuopio maratonin reitti!

Kaikkien ryhmäläisten suoritukset:

Katja 21 km aikaan 1.47.20 ja yleisen sarjan 15.sija (mielettömän kovan vedon veti Katja hyvin kulkeneella juoksulla, käsittämätön veto!)

Suvi 21 km aikaan 2.02.25 (Suvin eka puolimaraton ja yleensä näin pitkän matkan juoksu; huikee aika!)

Henna 21 km aikaan 2.24.19 (ennen tätä juoksua alla noin 4 viikon juoksutauko muutamaa lenkkiä lukuun ottamatta, eli mahtava suoritus!)

Kati 21 km aikaan 2.25.22 (tää oli huikee! Meni täysin Katin tavoitteen ja suunnitelman mukaan)

Raija 21 km aikaan 2.32.41 (oman enkan parannus noin 5 minuutilla eli aivan huippu!)

Kerttu 10 km aikaan 57.56 (tavoite oli alle 60 min ja sinne mentiin ehkä pienistä epäilyksistä huolimatta, huikee!)

Sanna 42 km aikaan 4.45.39 maaliin asti ekalla kokonaisella maratonilla! Huikee, ei voi muuta sanoa!21199809_1962934080595255_4721849669565079565_o

Vetäjälle, ja veikkaan, että myös ryhmäläisille, tämä oli aika tunnepitoinen päivä. Miten voikaan mennä niin paljon kylmiä väreitä ja riemun fiiliksiä yhden päivän aikana kropasta läpi, toisaalta myös haikeutta ja jokunen tippa linsissä hetki, ettei sellaista uskoisikaan. Suuri kiitos kaikille ryhmäläisille koko matkasta!

Kadonnut treenimotivaatio, ja sen löytäminen. ( Aino Sedegren )

Hei kaikki Timmilaiset,

Olen Aino ja olen varmasti suurimmalle osalle tuttu joko kuntosalilta tai Suonenjoen lenkkipoluilta reippaillessani koirieni kanssa.
Minulle liikunta on aina ollut tarkeaa. Lapsena minulta loytyi pitka liuta harrastuksia, kuten erilaisia liikkareita ja jumppia, hiihtoa ja luistelua talvisin, uinti, partio ja muun muassa rastastus, joka onkin ollut pitka-aikaisin harrastukseni. Jossain vaiheessa yla-astetta mukaan tuli juoksuharrastus, erityisesti minua kiinnosti pitkat matkat, ja varsinkin suorittaa kokopitka maraton.

Jain juoksemiseen todellakin koukkuun. Juoksin pari kertaa paivassa, lukioaikaan kulutin hyppytunnit lukemisen sijaan juoksulenkkiin ja lukuloma olikin lahinna treeniloma. Juoksukilometreja kertyi viikossa kymmenia ja siihen muut, lahinna aerobiset, treenit paalle. Puolimaratoneja suoritin useita, ja olihan se fiilis loistava aina maaliin paastya. Jossain vaiheessa minulle kuitenkin iski stoppi, enka olisi jaksanut juosta enaa metriakaan. Joku pahoilainen paassani kuitenkin kaski minua jatkamaan ja kiskomaan lenkkarit jalkaani , vaikka parempi olisi ollutkin ehka kuunnella kehoa ja tehda jotain muuta sen sijaan. Juoksuharrastukseni alkuhuuman sijaan tilalle nousivat pinnalle tunteet suorittamisesta ja itseni pakottamisesta. Eikos liikunnan tulisikin tuottaa hyvaa oloa ja ilon tunteita(vaikka valilla onkin hyva hyva vetaa kunnon tappotreenit vaikka veren maku suussa ja oksennus kurkussa)?  Sykemittarikin naytti hurjia lukemia. Tama johti myohemmin totaalisen nautinnon menettamisen liikuntaa ja treenaamista kohtaan ,ja kaikesta liikunnasta tuli lahinna pakkopullaa. Niinpa viimeiset kaksi vuotta ovat oikeastaan olleet minulle aikaimoista kamppailua mita tulee treenaamiseen. Minua ei kuitenkaan huvittanut tehda asialle mitaan.
Treenimotivaationi menettamiseen saattoi johtaa myos osittain  se, etta olen nyt viimeisen neljan vuoden aikana matkustellut paljon ja asunut eri maissa, joten saannollisyys, joka varsinkin tulosten saamisen takia on tarkeaa,  on puuttunut. Valilla reissuillani olen yrittanyt harrastaa jotain liikuntaa, mutta sitten olen ajatellutkin, ettei yhdet treenit mitaan hyodyta. Juoksulenkin sijaan olenkin hypannyt riippumattoon lukemaan kuinka jopa 15 minuuttia tehokasta jumppaa olisi riittavaa. Mutta niinhan se onkin, ei itseaan ja kroppaansa kannatakaan vakisin kiduttaa, jos se ei tunnu hyvalta. Epasaannollinen elamanrytmini ja laskeneen motivaatoni vuoksi en saanut edes sita pienta irti itsestani. Eihan se kaynyt minulle jarkeen lainkaan, olinhan aina ollut itsestani huolehtiva ja hyvinvoinnista kiinnostunut.
Tietenkin valilla sain kipinan jotain liikuntalajia kohtaan, kuten spinningiin. Alkuhuuma ja treenejen jalkeinen euforia eivat kuitenkaan kantaneet kovin pitkalle, ja innostukseni hiipui yhta nopeasti kun se oli alkanutkin.

Asioihin tuli kuitenkin muutos, kun palasin Suonenjoelle kesatoihin viime kevaana ja liityin jalleen asiakkaaksi Timmiin. Olisikohan ensimmainen ryhmaliikuntatunti Timmissa ollut Tuomaksen ohjaama crosstraining, joka vei minut taysin kesan aikana mennessaan, vai rykasy, mutta jo ensimmaisen tunnin jalkeen minulle tuli mieleton olo. Juuri sellainen olo, jonka jokainen haluaa saada urehilun jalkeen.  Olin aivan innoissani minulle uudesta treenimuodosta, ja en malttanut odottaa seuraavaa tuntia. En ollut aikaisemmin harrastanut paljon ryhmaliikuntaa, mutta ilmesesti se muoto sopii minulle paremmin kuin yksilolajit. Varsinkin Timmin asiakkaat ovat parasta treeniseuraa mita kuvitella saattaa. Kun treenaa toisten kanssa, saa sita itsestaankin niin enemman irti.
Minulla ei ollut mitaan varsinaisia tavoitteita treenaamisen suhteen, silla aiemmin niita oli ollut ehka liikaakin. Hyviksi valitavoitteiksi motivaation metsastykseen asetinkin itselleni hyvan olon saamisen, hauskanpidon,itsensa likoon laittamisen ja uuden oppimisen. Naiden myota , myos tuloksia syntyi , ja nopeasti. Kesan aikana opin treenaamaan kovaa, mutta stressivapaasti ja rennommalla otteella. Varsinkin Timmin crosstraining –tunneilla Tuomaksen loistavassa ohjauksessa pystyin viimein nauttimaan kovasti ikavoimastani kaikkensa antanut ja kohta oksettaa -olosta hurjan treenisetin jalkeen.
Olen todella onnellinen, silla koen taas nauttivani liikunnan tuomasta hyvasta olosta 100-prosenttisesti. Vihdoin olen loytanyt kadoksissa olleen motivaation takaisin, ja treenaminen on minulle taas hyvassa mielessa etusijalla. Olen nyt taas hetken reissun paalla, mutta myos nyt pystyn jatkamaan saannollisesti jonkin sortin treenaamista. Minulta loytyy kunnianhimoa ja itsekuria esimerksiksi tehda 15 minuuttin tehokas hiit-treeni yksin puistossa , enka lopeta sarjaa kesken , vaikka tekisikin mieli.

 

aino_blogi2

 

Ilmeisesti perusta liikkumiseen on loytaa laji, josta oikeasti nauttii.  Myos itselleen armollisuus ja tietynlainen lempeys ovat tarkeita uuden motivaation syttymiseen. On tarkeaa myos olla kiitollinen jokaisesta toistosta ja yrityksesta, paastamatta kuitenkaan itseaan liian helpolla. Myos oman kehityksen seuraaminen motivoi kummasti, ja omien tavoitteiden saavuttaminen. Lisaksi seurassa treenaaminen, esimerkiksi juuri Timmin Crosstarining- tunneilla, on vaan parasta kavereiden avun ja myos paineen vuoksi. Lisaksi se on yksinkertaisesti yksin treenamista hauskempaa!

Suuret kiitokseni viela Tuomakselle ja muille Timmilaisille kuluneista kuukausista. Energista syksyn jatkoa kaikille!

Aino Sedergren

aino_blogi1aino_blogi3

Iiron kesä Suonenjoella

Moi kaikki Timmiläiset!

Kesä on taas kerran jo melkein takana päin ja olis pitkästä aikaa kuulumisia kerrottavana.
Tulin Suomeen ja Suonenjoelle tuossa huhtikuun puolivälissä. Kauden lopussa tuli polvivamma ja kuntouttelin sitä Edmontonissa vielä pari viikkoa kauden loppumisen jälkeen. Suomeen tullessa polvi oli jo hyvässä kunnossa, mutta pidin pari viikkoo ihan totaalihuilia. Viikko kävästiin Turkissa perheen kanssa lämmittelemässä ja toinen viikko relattiin kotona.
Toukokuussa alkoikin sitten kova treenaminen tulevaa kautta varten. Treeniohjelmat tuli ja tulee siis tälläkin hetkellä Edmontonista suoraan puhelimessa olevaan sovellukseen. Älkää siis ihmetelkö jos räplään salilla aina välillä puhelinta :) EN ota saliselfieitä vaan katson päivän liikkeet ja toistomäärät sieltä ja merkkaan painot ja kaikki muut puhelimen sovellukseen. Fysiikkavalmentaja sitten Edmontonin päässä näkee minne suuntaan kehittyminen menee. Ekat neljä viikkoa oli kahdesti viikossa porrastreeni tiistaisin ja lauantaisin. Maanantaina ja torstaina jalkapunttia. Torstai ja tiistai yläkroppaa ja sunnuntai vapaapäivä. En ole ennen urallani näin paljon portaita juossut mitä on nyt tullut juostua mut kyllä huomaakin etää kestävyyttä on tullut. Jos haluatte vielä ennen lumen tuloa nostaa kestävyyttä voin kertoo miten itse tein tänä kesänä porrastreenit. Kaksi ensimmäistä viikkoa tiistaisin 40 min kävelyä putkeen ylös. Lauantai sama setti 40 min juosten/hölkäten. Sen jälkeen noin 6-7 vkoa tiistaisin juosten 40 min ylös alas. Lauantai 120 rappusta ylös alas 60 sekuntia aikaa. Eli kun lähdet alhaalta kello päälle, käyt ylhäällä, nopeasti alas. palautukseen jää noin 10 sekkaa. Toi kolmesti putkeen sit 2 minuutin huili. Sit koko setti 6 kertaa eli yhteensä 18 kertaa ylös ja alas. Voin kertoa että pahalle tuntuu mut se kehittää!! Käykää ihmeessä kokeilemassa!
Punttitreenit sitten hiljalleen väheni kun kesä meni pidemmälle ja tilalle tuli paljon nopeusjuttuja. Terävyyttä pitäis itselle saada ensi kaudelle lisää ja sitä on nyt yritetty työstää vähän enemmän kuin muita. Käytiin vetää yks päivä 300 metrin ja 150 metrin spurtteja enoni Pakarisen Hannun ja kaverin Taavitsaisen Pietun kanssa. Täytyy kyllä sanoa et on Hannu kyllä kovassa tikissä. Nuorilla pojilla oli tekemistä että perässä pysyttiin!
Sukikan jätkien kanssa tuli myös käytyä leppävirralla jäällä koko kesäkuu 2-3krt viikossa. Kiitos jätkille hyvästä sitoutumisesta ja meiningistä! Saatiin vielä viimeiselle pelivuorolle kovia pelimiehiä seuraksi leppävirralle. Juuso Puustinen, Toni Kallela, Ville Hyvärinen, Simo-Pekka Riikola ja Toni Hyvärinen kävivät testaamassa miten putki kulkee. Mukavat pelit saatiin aikaiseksi ja SuKikan äijät sanoivat et kovimmat pelit missä ovat ikinä pelanneet 😉

Tulevaa kautta ajatellen minulla on siis vielä yksi vuosi diiliä Edmontoniin jäljellä. Oilers laittoi tulevalle kaudella oikeastaan kaiken uusiksi, Toimarista koutseihin. Mielenkiinnolla kyllä odotan kun uudet tuulet puhaltaa ja varmasti saadaan koko organisaatiolle fressi startti. Henkilökohtaisella tasolla tietysti muuta tavoitetta ei ole kuin ottaa heti Training Campilta paikka joukkueesta ja päästä aloittamaan kausi Oilersissa. Mutta jos kävisi niin että farmijoukkue jossain vaiheessa kutsuisi osoitteena olisi kaupunki nimeltä Bakersfield. Oklahoma city ei siis enää ole Oilersin farmijoukkue enää. Tietääkseni Bakersfield on jossai Kaliforniassa suht lähellä Los Angelesia, joten kyl siel pitäis ainakin kelit olla kohdallaan.

Elokuun lopussa siis Edmontoniin ja treenicamppi alkaa syyskuun puolivälissä. Lähden ensin itestään ja perhe seuraa perässä kun pelipaikka vakiintuu, on se sitten Oilers tai Bakersfield.

Kyllä on ollu taas hieno kesä kaikinpuolin Suonenjoella ja saanut treenata monta kertaa viikossa huikealla Salilla Timmissä! Kiitos siitä! Nauttikaa vielä loppukesästä ihmiset! Toivotaan et tulis edes vähän lämpimämpää säätä elokuulle.
Loppuun vielä sellanen juttu et en tiiä onko tää vielä ollu missään lehdessä tai muualla tai tietääkä vielä kukaan mut tämä vuosi on kasvattajaseurani Suonenjoen Kiekko Karhujen 50-vuotis juhlavuosi!!! 15 päivä elokuuta klo 16 pelataan juhlaottelu SuKika Allstars vastaan KalPa Allstars. Tulee muuten olemaan hieno tapahtuma, tulkaahan paikalle ja käykää tsekkaamassa ottelun kokoonpanot SuKikan nettisivuilta!

Oikein Hyvää loppukesää ja kiitos kaikille teille tsemppaajille ja mukaville ihmisille tähän astisesta kesästä!!

Best regards
Iiro Pakarinen

10423873_407416612746085_7255683875907179004_n

Lauri Kerminen esittäytyy

Moikka.

meikäläisen ensimmäin kirjotus nyt sit. Eli ei kannata odottaa mitään ihmeellistä.

Elikkäs viime kausi tosiaan meni Ranskassa Nantes nimises kaupungis. Ensimmäinen kausi ulkomailla joka kyllä kasvatti paljon ja aukas silmiä!

Kausi sinänsä meni penkin alle joukkueen tavoitteisiin nähden! Meil oli hyvä nippu kasas mut ei saatu oikeen miehistä kaikkee irti mikä jäi harmittamaan. Treeni kulttuuri oli aika erilainen ku suomessa, reenattiin paljon enemmän mistä pidin kyllä. Välil tottakai tuntui ettei oo järkee nii kovaa reenaa jos pelit oli lähel.

Sarjan taso oli tosi hyvä ja se tyyli miten siellä pelattiin lentopalloo sopi mulle hyvin. Pitkiä palloja ja katsoja ystävällisiä matseja.Kaikkijoukkueet oli tosi tasasia!

Maana Ranska oli aivan huikee, kauniita kaupunkeja ja tosi hyvää jälkiruokaa! Vaikka odotukset oli kovat ennen kautta niin näin jälkeen päin mietittyny tosi huikee reissu vaikkei pelit menny niiku piti! Tulin paljon viisaanpana ja yhtä kokemusta rikkaampana takasin suomeen!

Kotona käytyäni valuin pikku hiljaa maajoukkue leireille. Oon ollu nyt 3 vuotta mukana maajoukkueessa mistä olen joka kevät kiitollinen et saan olla osa sitä. Eka vuotena ku pääsin mukaan ryhmää, alotin joka pelin penkiltä mikä sai mut reenaaa vielä kovemmin koska halusin olla kentällä! Sit sain yhen mahollisuuden ku matkustettiin Etelä-Koreaan pelaa ja taisin käyttää sen mahiksen hyvin kun sen jälkeeen oon ollu alottava liberona. Mut ei tää helppoo täs roolis oo pysyy. Kilpailu on koko ajan tosi kovaa mistä kyllä tykkään. Sillon saa enemmän itestään irti ku tietää ettei ole varaa antaa löysää ikinä!

Nyt 3 viikkoo lomalla olleena alkaa taas tekee mieli pelaamaan kunnolla!Tällä viikolla alko omatoimi reeni jakso.Kovaa saa reenata! kuukauden tää kestää ja sit alkaa em-kisojen valmistavat leirit! Eli Italian kisoja odotellessa!

Kiitos ja anteeksi!

Lauri toivottaaa kaikille hyvää kesää!

11752542_10153615489683287_738122054712394633_n

Yleisurheilijan ominaisuudet: VOIMA

Millaista on olla kovassa kunnossa? Onko kovakuntoinen, jos juoksee cooperissa yli 3000? Entä jos nostaa penkistä 150 kg? Vetää 20 leukaa? Menestyy crossfitissä? Polkee pyörällä Ranskan ympäri? Voittaa kymmenottelun Suomen mestaruuden?

Kova kunto merkitsee eri ihmisille eri asioita. Jos on kokeillut jotain lajia, arvostaa yleensä sen lajin huippuja, koska ymmärtää miten kovia tuloksia he tekevät. Jotain muuta lajia ei taas välttämättä pidetä juuri minään. Itse pidän yleisurheilumiehenä kymmenottelijoita kovimpina urheilijoina. Äijät nakuttaa kovia tuloksia lajissa kuin lajissa. Totuus on kuitenkin se, fyysinen kunto voidaan jakaa todella moneen eri osa-alueeseen. Eri urheilulajeissa tarvitaan eri ominaisuuksia. Jotkin lajit vaativat todella monipuolisia ominaisuuksia ja joissakin lajeissa pitää puolestaan olla timantinkova muutamalla osa-alueella.

Yleisurheilun lajit vaativat melko monipuolisesti erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Näitä ovat muun muassa Nopeus, nopeuskestävyys, nopeusvoima, kestävyys, liikkuvuus sekä lajitekniikka. Lajit ja niiden harjoittelu vaativat myös psyykkisiä ominaisuuksia. Koska lajit ovat melko yksinkertaisia, ei niinkään tarvita esimerkiksi joukkuelajeissa vaadittavia pelisilmä- ja taktisia ominaisuuksia. Yleisurheilussa ei myöskään kukaan järjestelmällisesti häiritse sinua suorituksesi aikana, kuten vaikka palloilulajeissa vastapuolen pelaajat. Fysiikka ja oman lajin tekninen osaaminen siis ratkaisevat paljon.

Ajattelin käydä hieman läpi, miten yleisurheilijat eri ominaisuuksia harjoittelevat. Ensimmäisenä on vuorossa voima, jota käydään hankkimassa muun muassa Timmillä. Kestävyyslajeja lukuun ottamatta kaikissa yleisurheilun lajeissa on oltava kovat voima-arvot. Voima on myös se ominaisuus, mitä tällaisella 190 cm pitkällä ja 70 kg painavalla hernekepillä ei luonnostaan ole, joten sitä on saanut ainoastaan harjoittelemalla.

Onneksi hernekeppivartalosta on ollut myös hyötyä. Toisilla ihmisillä lihakset turpoaa, kunhan vähän kurkkii salin ovista. Toisilla taas raudat kasvaa, mutta lihaksia saa edelleen etsiskellä yliopiston mikroskoopeilla. Itse kuulun jälkimmäiseen. Tästä on hyötyä lajissa, jossa suhteellinen voima eli (voima/kehonpaino) on erittäin ratkaisevassa osassa. Lisäksi punttitreeniin syttyy aina, eivätkä isotkaan painot yleensä hirvitä, kun tekniikat on vuosien saatossa saanut melko hyvään kuntoon.

Voimaa kehitetään 100 vuotta vanhoilla liikkeillä. Teen voimaharjoituksissa 90 % harjoituksista vapailla levypainoilla. Reiden ojennusvoimaa hankitaan erilaisilla kyykyillä. Takareittä ja selkää vahvistetaan maastavedon eri variaatiolla. Räjähtävyyttä haetaan puolestaan rinnallevedolla ja jatkossa toivottavasti myös enenevissä määrin tempauksella. Laitteista käytän silloin tällöin esimerkiksi etureiden ojennuskonetta, jalkaprässiä, takareisipenkkiä ja sellaista takareiden työntölaitetta, (mikä lie sen virallinen nimi). Käsiin voi hankkia voimaa penalla ja haukkarilla, mutta loikkaajalla joka salipäivä on lähtökohtaisesti jalkapäivä. Kilpailukauden lähentyessä sarjat lyhenevät ja painot kasvavat. Kilpailukaudella puolestaan tehdään lähinnä erittäin nopeita toistoja hieman kevennetyillä painoilla nopean voimantuoton herättelemiseksi.

Koska itse kilpailusuoritus ei kolmiloikassa ole pitkä, ei myöskään salilla harjoitella crossfit-tyylisesti, eli mitään supersarjoja ei juurikaan tehdä, paitsi peruskuntokausilla. Näin ollen sarjojen välillä haaveillaan välillä pitkäänkin, jotta uuteen sarjaan päästään taas suurin piirtein täysissä ruumiinvoimissa. Koska en myöskään harjoittele nostokisoja varten, eivät tekniikat ole suorituksissa välttämättä loppuun hiottuja. Esimerkiksi rinnallevedot tulevat kaikki raakana ja kyykyt eivät mene voimannostokisojen vaatimaan syvyyteen. Toki kolmiloikassa on tarkoituksenmukaistakin tehdä korkean polvikulman kyykkyjä esim. puolikyykkyä isoilla painoilla, koska lajissa polvikulmat ovat noin 120 astetta.

Millaisia treenipäivät sitten ovat? Tässä harjoitus jonka tein toissapäivänä. Tyypillinen kova voimaharjoitus kesää varten, jossa sarjat ovat vielä keskipitkiä, eli kehittävät perusvoimaa. Kevättä kohden sarjoja vielä olisi tarkoitus lyhentää.

Lämmittely: Koripallon pelailua + rinnalleveto-etukyykky-tempaus-tempauskyykky 20 kg tangolla. 3×12 toistoa

Syvä etukyykky: 10×80 kg, 10×80 kg, 8×85 kg.
Puolikyykky: 6×180 kg, 6×190 kg, 6×190 kg, 6×200 kg (Nilkka-polvi-lonkkanivel –kulma 90 astetta)
Rinnalleveto: 6×75 kg, 6×80 kg, 6×80 kg, 5×85 kg
Maastaveto suorin jaloin: 10×85 kg, 10×85 kg, 10×90 kg, 10×90 kg
Nilkan ojennus: Ilman painoja 2×45 toistoa
Etureiden ojennus etureisikoneessa: 12×45 kg, 12x45kg, 12x45kg

Loppuverryttely:
Pikajuoksuvedot: 5x60m noin 85% teholla

Harjoitus onnistui hyvin ja vain pari sarjaa jäi kesken. Fysiikan kehittymisen lisäksi tärkeää on henkinen varmuus ja tieto siitä, että on mennyt eteenpäin. Tämä tuo itseluottamusta kesän kisoja kohden mennessä. Mieli on positiivinen hyvän hallikauden ja muutaman hyvän harjoitusvuoden jälkeen. Epävarmuutta tuo ainoastaan ajoittain kipuileva kantapää. Joka tapauksessa suunta näyttää oikealta kesää kohti mennessä. Seuraavassa kirjoituksessa otetaan esille taas hieman erilaista ominaisuusharjoittelua. Hyviä harjoituksia Timmiläisille!

Terveisin,
Ilpo Kantanen

Mikko ” Hessu ” Jetsonen EM ja MM kisoissa.

Mikko Jetsonen on Timmin kummiurheilija, ja lajina hänellä jääspeedway. ( Kirjoitinko sen oikein Mikko ? 😀 ) Tässä hänen kuulumisiaan niin EM kuin MM lähdöiltä. Ihan mahtavaa, että taas yksi paikallinen urheilija saavuttaa omia unelmiaan. Onnea Mikko, ja tervetuloa takasin kotiin!

Mo! Kiitos sinulle että olet mahdollistanut tämän reissun. Kerronpa vähän miten reissu on sujunut.

21.2-22.2 oli Venäjällä Lukhovitsyssa depyytti edustustehtävissä. Ensimmäinen arvokilpailu oli EM finaali. Kisat meni hyvin, vähän sunnuntaina nukutti ritsalla. Lauantaina yks kolari mistä selvisin pystyssä. EM pisteitä sain kerättyä 6 joka riitti sijaan 14. Sijoitus ei paljoa puhu puolesta, taso on täällä niin paljon kovempi verrattuna suomeen. Mutta tyytyväinen on pakko olla. Joka poika ei pääse edes ajamaan. 

Venäjän reissu oli kyllä hyvin opettavainen, olin ensimmäistä kertaa eläessäni Venäjällä. Sunnuntaina pääsimme kisapaikalta about 30km kun rintterin moottori sanoi poks. 100km Moskovasta tuonnemmaksi. Selvisimme yhdelle huolto asemalle jossa odotimme 6 tuntia hinuria. Kun oli “vähän” kieli muuria. Saimme kuitenkin hinurin ja hinasimme rintterin Moskovan mersu sentterille, missä tuomioksi tuli että moottori vaihtoon, arvioitu valmistuminen ois ollut 20.3 koska moottori tulisi Saksasta. Onneksi vakuutus yhtiö hinautti auton suomeen, ainut että vakuutusyhtiön hinuri oli Pietarissa. Sieltä ukko ajo Moskovaan ja totesi että rintteri on liian iso ja ajoi takas. Ja eikun uutta hinuria kehiin, ja reissu venähti taas vuorokaudella. Lopulta saimme auton rajalle. Ja siitä hemmetinmoista kyytiä Naantaliin lautalle ja Ruotsiin. Mistä ajoimme hemmetinmoista kyytiä Saksaan. Nyt olemme Berliinissä missä ajetaan tänäviikonloppuna joukkue MM. 

Tänään oli treenit jotka sujui kyllä hyvin alkuvaikeuksien jälkeen. Huomenna joukkueen johtaja tekee päätöksen olenko minä 2 kuski vai varamies. 

 Tämmöstä minulle kuuluu maailmalla. Kirjoittelen sinulle lisää kuulumisia kunhan ajetaan eka vähä kilpaa  

Mo!

Viime viikonloppuna ajettiin Berliinissä joukkue MM kisat. Kisa meni hienosti. Lauantaina oli kohtalainen päivä. Sunnuntaina sain kokeilla Aakon Ekin pyörää. Jo toisessa erässä vauhti kasvoi reilusti. Oli se paljon parempi pyörä kuin oma. Joukkueen johtaja sanoikin että minä ajan loppu päivän 2 kuskina. Ja se poiki ensimmäisen MM pisteen minulle. Joten sunnuntai oli huippu päivä. Siinä sitten vitsinä sanoin Ekille että vuokraako hän pyörän minulle Assenii. Niinhän siinä kävi että Ekin pyörä työnnettii kyytiin. Suomi oli loppujen lopuksi 6. Tomi Tani ajoi huippu kisan keräten koko ajan tärkeitä pisteitä suomelle.

Perjantaina ajettiin Assenissa Roelof thjiis pokaal cup kutsuvieras kisa. Kisa oli varmasti paras suoritus itseltäni lyhyellä urallani. Ekin pyörä toimi hyvin ja ajo luisti. Kovempaa en näillä evväillä päässy. Sijoitus oli 13 ja olen tyytyväinen siitä. Tässä porukassa pääsin näinkin pitkälle. Tästä on hyvä lähtee jatkamaan ensi kauteen. Nyt tietää mitä pitää tehdä omalle pyörälle että mihin suuntaan ruvetaan tekemään uusiks asioita. Antti Aakko oli minulla mekaanikkona kisassa ja Antista oli kyllä lähes korvaamaton apu. Antilta tuli hyviä neuvoja ja pyörä oli varmasti iskussaan sillon ku tarvis.

Nyt reissu alkaa olla ohi. Tänään katsotaan GP kisa vielä nähhään että miten sitä oikeesti pittää ajjaa. Huomenna lähtee lautta kohti koti suomee. Keskiviikkona pitäs olla kotona ja eiköhä sitä torstaina mennä jo duuni eli töihin. Arki alkaa samantien ja luulempa että valmistautuminen seuraavaan kauteen alkaa kuntokuurilla. Minut ja pyörän löytää 4.4 lauantaina Hanxin pihasta. Ja seuraavan kerran MP näyttelyssä kuopiohallista16-17.5 Hanxin osastolta. Ja katsotaan mitä aika tuo tullessaan voi olla että jossain muuallakin saatan olla näytillä. 

-Mikko ”Hessu” Jetsonen

Iiro Pakarinen Goes America

Moi kaikki Timmiläiset!!

Se olis aika kirjoitella kuulumisia täältä Ameriikan suunnilta. Nyt on tosiaan noin 2,5kk mennyt kun matkaan lähdin ja aivan mahtava kokemus on ollut tähän mennessä!
Elokuun puolivälissä siis lensin Edmontoniin hyvissä ajoin treenailemaan, totuttelemaan ja tutustumaan uusiin paikkoihin ja ihmisiin. Asuin sellaisessa mukavassa huoneistohotellissa toisen suomalaisen Jesse Joensuun ja ruåttin pojan Anton Landerin kanssa. Noista kahdesta äijästä oli ja on vieläkin suunnattomasti ollut apua tällä matkalla. Jesse pelasi Oilersissa jo viime vuonna ja Anton on ollut organisaatiossa kolme vuotta, joten molemmat äijät tietää miten hommat toimii! No siinä treenailtiin muiden Oilersin sopimuspelaajien kanssa noin kuukausi ennenkuin alkoi training camppi. Maanantaista perjantaihin treenattiin kahdesti päivässä. Aamuisin tehtiin yleensä joku puntti tai muu vastaava oheisharjoitus. Iltapäivästä vedettiin sit jäätreenit joissa alkuun oli varmaan joku alle 10 äijjää ku kaikki pelaajat ei ollut vielä tullut kaupunkiin. Lauantai oli rappuspäivä, mikä oli todella kova treeni!! Harjoitus kesti vain jonkun 30 min mut kyllä siinä laatta maistu monesti suussa, niinku pitääkin 😀 Tolla kaavalla vedettiin camppiin asti! Siinä vielä hyvä omatoiminen kesä alla ni pääs alottaa leirin kyl hyvässä kunnossa!
Training camppi alkoi testipäivällä mihin kuului pyörätestejä, luistelutesti ja kaikki mahdolliset lääkäritestit et ollaan varmoja et oot kunnossa. Siinä meni ihan koko päivä, en ole varmaan ikinä ollut noin tarkoissa lääkäritutkinoissa mut se kuuluu tähän hommaan. Siinä kovasti treenailtiin ja pelattiin muutamat harkkapelit Calgaryä ja Chicagoa vastaan ja olihan se ihan mahtavaa pelata tollasia jengejä vastaan vaikka ei niillä ihan parhaat äijät ollutkaan mukana. Pari viikkoa olin siinä Oilersin mukana ja Chicago pelin jälkeisenä päivänä sit GM:n ja koutsin juttusille et nyt olis lähtö sit tonne Oklahoma Cityyn eli Oilersin farmijengiin Oklahoma City Baronsiin.
Seuraavana päivänä lento ja samantien täällä sit arkeen kiinni. Pelattiin pari harkkapeliä myös täällä ennen kuin sarja alkoi ja se ensimmäinen jäi kyllä mieleen matkustuksen osalta. Peli oli muistaaksen perjantaina joskus klo 19 ja lähdettiin bussilla ajelee samana päivänä aamulla Texasiin joku 6h! Oli nimittäin kuuluisat “bussijalat” pelissä. No muistaakseni kuitenkin voitettiin! :)
Sarja lähti täältä vähän yskähdellen käyntiin mut nyt kuitenkin ollaan koko sarjassa kolmansia ja omassa divisioonassa ykkösenä. Tässä on kaks joukkuetta San Antonio ja Texas ketä vastaan pelataan koko sarjassa molempia vastaan 16 kertaa. Tulee naamat tutuiks :) Ja ne on ainoat paikat mihin mennään bussilla, muualle lennetään. Oma pelaaminenkin on lähtenyt ihan ok menemään mut vaikka pisteitä on tullutkin ni joukkueurheiluu tää on ja hyvä et ollaan nyt viime peleistä pystytty hyvin kaivamaan pisteitä.
Muuten elämä täällä on mennyt hyvin paitsi tietysti ikävä painaa koko ajan kun Ida ja lapset on vieläkin Suomessa. Ei oo ihan helppoo ottaa lentoja tänne kahden alle kaksivuotiaan kanssa. Sekin vielä et ne lennot on kahdella välilaskulla. Mut näillä näkymin he saapuvat ennen joulua joko minun tai Idan vanhempien kanssa :) Sitä päivää odotetaan kun kuuta nousevaa! Onneksi kuitenkin muuan Skype on keksitty ja se on ollutkin melkein jokapäiväisessä käytössä.
Asustelen tässä vielä hotellissa, missä on onneksi keittiö ni voi vähän kokkailla välillä. Muutan vuokra-asuntoon tässä ihan lähipäivinä-ONNEKSI! Alkaa jo riittää tää hotellielämä!
Kovaa teen täällä joka päivä hommia ja peleissä koittaa laittaa parasta pöytään et pääsis kokeilee siipiään myös tuolla NHL:n puolella. Se päivä tulee vielä mä uskon siihen!
Tähän loppuun vielä haluun kiittää noita kahta herraa jotka aikaisemmin mainitsin! Ja varsinkin tämä Ruotsin poeka joka on nytkin mun kans täällä Oklahomassa! Ei oo tarvinnu paljon muilta apuja kysellä, aivan mahtava jätkä! En tienny et ruotsista tulee noin hyvii äijii!! haha vitsi vitsi! Mut tottakai isoin kiitos menee sinne Suonenjoelle Idalle joka pyörittää ja pitää perheen pystyssä siellä päässä <3 Voin kertoo et ei moni pystys samaan. Tietysti se on etu et molempien vanhemmat asuu siellä, joten on myös auttavia käsiä kun niitä tarvitaan. Eiköhän tossa ollut tekstiä jo ihan tarpeeks :)

Lueskelin muuten Facebokista tästä Timmin Sali-Aamupala yhdistelmästä, mikä on aivan mahtavaa! Siitä kyllä peukut Tumpille, toivottavasti siitä tulee jollain tapaa pysyvää ja ihmiset tätä myös käyttäisivät :)

Oikein hyvää loppusyksyä/alkutalvea kaikille Timmiläisille! Nyt on paras aika mennä salille ku pimeys ja kylmyys tulee. Sieltä se hyvä olo tulee ja virkistää mieltä ja kehoa pimeyden keskellä! :)

Kirjoittelen taas uudestaan kun aika menee eteenpäin!
Kiitos!

Terveisin Iiro

Kuntoilun aloittamisen ikuisesta kysymyksestä: tänään vai huomenna?

Timmin uusimmasta blogikirjoituksesta vastaan minä, eli kaikille tuttavallisemmin PT Anni. Personal Trainerin hommiin päädyin, kun huomasin että elämäntapaliikkujana harrastus vei kaiken aikani ja mielenkiintoni, imi mukanaan niin sanotusti. Tavoitteenani on saada ihmisiä liikkeelle ja kiinnostumaan omasta hyvinvoinnistaan. Timmille näihin hommiin löysin tieni facebookin kautta, mutta se on kait vaan tätä nykypäivää ☺ Timmillä työskentely on ollut tähän asti mukavaa, kiitos rennon ilmapiirin ja mahtavien asiakkaiden !!

Tämän kertaisessa blogikirjoituksessa käsittelemme kuntoilun aloittamisen ajankohtaa ja siihen liittyvää ikuista kysymystä; milloin onkaan hyvä aika aloittaa kuntoilu? Teeman ympärillä pyörivät lööpit ja kirjoitukset ovat lehdistössä voimakkaasti esillä vuodesta toiseen ja julistavat, että vähintäänkin tammikuussa ja syksyn tullen on hyvä aloittaa kuntoilu. Lehtikirjoituksissa on kuitenkin usein hyvin lyhyt katsantoinen näkökulma kesällä tai joulun aikana syötyjen kilojen tiputtamiseen. Niinpä. Aihe on varmasti meille kaikille tuttu tavalla tai toisella. Nytkin voi olla, että joku teistä tämän kirjoituksen lukijoista miettii itse tai tuntee jonkun joka pohtii kuntoilun aloittamisen ajankohtaa. Kuulostavatko ”Pitäisi…” ja ”Huomenna….” tutuilta? Teille kaikille sanon, että pohdinnot sikseen ja liikkumaan. Oikea aika on juuri NYT!

Miksi oikea aika aloittaa kuntoilu on juuri nyt? Tosi asia on se, että ihminen on luotu liikkumaan ja voidakseen hyvin keho tarvitsee liikettä. Järkevällä tavalla toteutetun liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset ovat moneen kertaan tutkimuksissa todettua faktaa. Kuntoilun aloittamisen motivaattorit ovat varmasti monen kirjavat. Toinen lähtee salille saadakseen hyvän vartalon, toinen aloittaa liikunnan säilyttääkseen toimintakykynsä, kolmas stressiä purkaakseen ja neljäs tavoitellessaan hyvää oloa. Olipa motivaattorisi mikä tahansa, niin mielestäni jokaisen liikkujan ja varsinkin liikkumattoman tulisi ajatella liikkumistaan/liikkumattomuuttaan myös terveytensä kannalta.

Liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset ulottuvat käytännössä katsoen koko kehoomme. Sillä on suotuisia vaikutuksia muun muassa sydän- ja verenkiertoelimistön toimintaan (mm. säännöllisellä kestävyysharjoittelulla verenpainetta alentava vaikutus), hengityselimistöön sekä rasva- ja hiilihydraattiaineenvaihduntaan. Liikunta on ehdoton luuston vahvistaja sekä nivelten hyvinvoinnin ja terveyden ylläpitäjä. Monet suomalaisten joukossa tyypilliset kansantaudit liittyen esimerkiksi sydän- ja verenkiertoelimistöön, sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja tukielinsairauksiin (mm. selkä) olisivat ehkäistävissä ajoissa aloitetun liikunnan avulla. Lisäksi liikunta on oleellinen osa näiden tautien hoidossa ja oireiden lievittäjinä. Huomioitavaa on, että liikunnan terveyttä edistävät vaikutukset eivät varastoidu kehoomme, vaan säännöllinen liikunta saa terveysvaikutukset aikaan.

Terveyttä edistävien vaikutusten lisäksi liikunnan tuomina etuina on luonnollisestikin myös ulkoiseen olemukseen liittyvät tekijät. Puhumattakaan siitä, mitä liikunta tekee meidän mielellemme! Se auttaa meitä stressin purkamisessa ja mielen päällä olevien asioiden selvittämisessä. Sopivan tehokkaan liikunnan jälkeen kehomme hyrrää tyytyväisenä liikunnan tuomien mielihyvä hormoneiden seurauksena, mieli tuntuu kirkkaammalta ja olo on muutenkin kaikin puolin hyvä ja pirteä. Huomaat jaksavasi arjen touhutkin paljon paremmin sopivan liikunnan jälkeen.

Mikä sitten estää sinua liikkumasta juuri nyt? Miksi mietit, että ”Pitäisi…” ja ”Huomenna..”? Pieni rehellinen tutkimusmatka oman mielen sopukoille on tässä vaiheessa paikallaan. Onko minun liikkumistani estävät syyt oikeita, todellisia syitä vai vaan tekosyitä. Kenenkään ajankäyttöä ja elämäntilannetta vähättelemättä voin kuitenkin kokemuksesta sanoa, että monet todellisiltakin tuntuvat syyt ovat loppupeleissä vain tekosyitä. Jos motivaatiota ja halua itsestään huolehtimiseen löytyy, niin muut tekijät ovat siinä vaiheessa vain järjestelykysymyksiä.

Oleellista on tehdä aloittamisesta itselleen helppoa. Valitse omaan elämäntilanteeseesi sopiva laji, lisää liikuntakertoja arkeesi pikkuhiljaa, aseta itsellesi pieniä tavoitteita liikunnallesi ja tarvittaessa hommaa apua liikunnallisella elämäntiellä alkuun pääsemiseksi. Kohta huomaat liikunnan kuuluvan osaksi elämääsi eikä sinun enää tarvitse miettiä milloin aloittaa kuntoilu, tai milloin olisi juuri se minun hetkeni.

Pallo on nyt sinulla!
– PT Anni